Kari Bertel
Olen Kari B Lilja, orimattilalainen kuvantekijä ja esittelen näillä sivuilla useiden vuosien aikana tekemääni kuvataidetta.
Koulutuksessa olin Taideteollisessa Oppilaitoksessa, josta sain kimmokkeen graafiseen suunnitteluun. Siitä muodostui ammatti. Suurimman osan työhistoriaani olen ollut mainostoimistoyrittäjä.
Olen harjoittanut visuaalista ajattelua yli neljänkymmenen vuoden ajan. Käytän tietotekniikkaa välineenä kuvataiteessa.
Näyttelyssä on esillä digigrafioita vuosien varrelta. Annoin tuon nimen tälle tekniikalle koska se mielestäni kuvaa sitä hyvin. Onhan vakiintuneiden grafiikkatekniikoiden joukossa esimerkiksi serigrafiat.
Olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteesta ja muotoilusta. Nuorena kuvataiteilijan täysipäiväinen ura oli vaihtoehtona mielessäni kun harkitsin elämälle suuntaa. Nykyisin minulla on mahdollisuus elää tuota varhaista haavetta.
Olen vuosien varrella tehnyt kuvia ja esitellyt niitä harvakseltaan. Kuviani on ollut esillä gallerioissa ja yritysten tilaisuuksissa ja olen myynyt niitä enemmän kuin Vincent van Gogh aikoinaan ; ). Varhaisimmat kuvat ovat vuodelta 1987 – tietotekniikan aamun sarastuksesta, jolloin PC-tietokone oli vielä outo käsite.
Miten suhtautua kuvataiteeseen, jota valmistetaan niin erilaisin menetelmin nykyaikana. Vain sinä voit määritellä mikä sinua puhuttelee ja viehättää, vain sinä teet taiteen itsellesi. Tekniikat ovat kuitenkin toisarvoisia.
Valitse teos, joka kestää katsetta, josta pidät ja jonka kanssa haluat elää. Se on mielenkiintoinen, se kiehtoo, se miellyttää ja voit ehkä löytää siitä symbolin jollekin tärkeälle asialle, jonka vain sinä tiedät.
Aalto-yliopiston alumni, Ornamon jäsen.